...takaisin etusivulle...



Lissu & Jade.
Foto © Anu Luoma-aho Lissunmustan kennelissä on suunnitteilla pentue, korkeintaan pari, per vuosi. Ei mitään tehtailua eikä edes ansiotoimintaa, varsinkaan kun yhdistelmiin pyritään etsimään uros Suomen kannan ulkopuolelta. Koska Suomen koiramäärä on todella pieni ja vielä suvullisesti kapeakin, katson asialliseksi mennä 'merta edemmäs kalaan'. En siis vähättele Suomen koiria, kun en juurikaan aio niitä käyttää, vaan yritän omalta osaltani laajentaa Suomen populaation geenikantaa.

Jalostukseessa käytettäviltä koirilta Lissunmustassa vaaditaan annos näyttelymenestystä ja terveet eli A- tai B-lonkat. Kennelin omilta koirilta tutkitaan myös kyynärpäät ja silmätkin (em. tutkimuksia ei Hollannissa juurikaan harrasteta) Hollannissa ei ole toistaiseksi olemassa virallista luonnetestiä, mutta omat koirani luonnetestautan kaikki. Tähän mennessä olen 27:stä koirasta, joihin minulla on ollut jalostusoikeus, käyttänyt 7:ää jalostukseen. 3:sta ei vielä ole tehty jalostuspäätöstä. Lue lisää...

Svartskenens Antika & Lissunmustan Gizela
'Jade' & pojantyttärensä 'Gisse'

Meillä pennut syntyvät ja kasvavat kodissa sisällä. Meiltä lähtevä pentu saa mukaansa ruokaa n. kahdeksi viikoksi, hihnan, pannan, lelun ja 'käyttöohjekansion' jossa on tietoa rodusta, pentueen taustasta sekä perus hoito-ohjeet, yli 60 sivua!

Tunnustuksena tästä kasvatustyöstä Suomen Kennelliitto myönsi Lissunmustan kennelille Vuolasvirta-palkinnon v. 2007 - ensimmäisenä hollanninpaimenkoirakasvattajana maassamme.

Laadulla on tekijänsä, sanotaan. Jos olet sitä mieltä, että haluat pitkäkarvapennun juuri Lissunmustasta, varustaudu odottamaan. Koska meillä ei ole pentueita kovin usein, ei ole mahdollista vain 'tulla ja hakea' pentua. En koskaan ota pentuvarausta pelkän puhelinkeskustelun perusteella, kaikki tähänastisetkin varaajat ovat (Ruotsia ja Norjaa myöten) käyneet meillä henkilökohtaisesti esittäytymässä. Lissunmustalaisten laumaan on siunaantunut paljon mukavia ihmisiä (kaikki pennunomistajani ovat aivan ihania!) ja pidämme tiiviisti yhteyttä. Koirakaupassa noudatan Suomen Kennelliiton säädöksiä ja tarkemmin pennun myyntiperiaatteistani voit lukea koiran kauppa-sivulta. Olen allekirjoittanut Suomen Kennelliiton kasvattajasitoumuksen sekä käynyt kasvattajan perus- ja jatkokurssin sekä jalostusneuvojan perus- ja jatkokurssin. Lisäksi minulla on pätevyys näyttelyjen kehäsihteeriksi, toko- ja agilitykokeen toimitsijaksi sekä luonnetestitoimitsijaksi ja tokokoulutusohjaajaksi.

Seurailtuaani rotua muutaman vuoden hankin ensimmäisen holskuni keväällä 1994. Ensimmäinen Lissunmustan pentue näki päivänvalon 1996 syksyllä. Tähän mennessä pentueita on ollut 10 (yhteensä 70 pentua). Pentueillani on kaikkiaan 9 eri isää ja 6 eri emää. Näistä 5 Lissunmustan kasvatteja. Mitään yhdistelmää ei ole kerrattu. Ensimmäinen pentue, jossa on Lissunmustan koiria kolmessa polvessa syntyi vuonna 2004. Laskettaessa pentueitten rekisteripapereissa näkyvät koirat liki 100% on lonkkakuvattu, 64% on valioita ja 82% on ei-Suomessa-syntyneitä (ja tätä lukua pienentää se, että toistaiseksi kaikkien pentueitteni emät ovat Suomessa syntyneitä.) Kaikki jalostukseen käytettämäni suomalaiset koirat on luonnetestattu hyväksytysti.

Tähän mennessä olen tuonut maahan 13 koiraa, siis liki neljäsosan maamme tuontikoirista. Kaikki Lissunmustan yli 3-vuotiaat tuonnit on lonkka- ja kyynärkuvattu sekä luonnetestattu, mutta jokaista ei ole käytetty jalostukseen. Tuontiuroksillani on jälkeläisiä seuraavissa kenneleissä: Amidos Vän, Black Aura's, Heiluvillen, Somatuulen, Svartskenens, Saralpian ja Tarita's. Lisäksi Lissunmustan urosta ovat käyttäneet kennel Suttenselkä ja Black Aura's ja Lissunmustan narttua Zorian ja Hollandroy -kennelit. Kun seuraavat polvet huomioidaan, tuontejani tai kasvattejani löytyy myös seuraavien kennelien kasvattien takaa: Konnamuorin, Somatuulen, Tarita's sekä kolme kolmen eri kasvattajan teettämää pentuetta ilman kennelnimeä. Siis 54% maamme 26:sta kasvattajasta on käyttänyt Lissunmustalaisia jalostukseen. Lissunmustalaisia tai niitten jälkeläisiä asuu Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Hollannissa ja Ranskassa.

Rella, Masi, Mizza ja Jade jonottamassa ulos!